Kotiäiti on pissiintynyt. Kovin pissiintynyt ja syitä on lukuisia:
Saamenuutisten eilisaamun lähetyksessä kerrottiin Paraguaylaisten maanviljeilöiden hyönteismyrkyttäneen paikallisia intiaaneja, lentokoneesta käsin, jotta nämä vihdoin lähtisivät alueelta. Maanviljelijät haluavat sademetsän itselleen soijanviljelyyn ja alkuperäisiä intiaaneja edustavat Ava Guaranit haluaisivat elää ihan vain niinkuin ovat tähän asti eläneet, maalla jossa ovat eläneet jo, öö, kauan (CNN uutisoi asiasta täällä). Alkuperäiskansalaisten myrkyttäminen on ihan perseestä, ei siinä mitään, mutta kotiäidin korvaan särähti toi soijaviljely. Sitä kuvittelee pelastavansa maapallon pupeltamalla soijaa; kuluttaa vähemmän resursseja kuin lihantuotanto eikä tarttu surra miltä mahtaa siasta tuntua elää lyhyesti, ahtaasti ja päätyä pöytään. Pikainen soitto Transmeri Oy:lle paljasti, että ainakin Soyappétit-nimikkeen alla marketeissa myytävät soijanjatkeet ovat kotoisin Kanadasta. Ja pakataan Virossa. Yhtäaikaa lohdullinen (vain 2% maailman soijasta kasvaa kanatassa) ja hämmentävä tieto, sillä enpä olisi arvannut, että soija edes kasvaisi jossain Winnipegissä asti. Kotiäiti parka on vuodesta toiseen yrittänyt elättää soijapapulaisia omalla kasvimaallaan, laihoin tuloksin. Well, taidanpa ruinata kanadasta niiden pohjoisinta lajiketta ja aloittaa koko homman uudestaan.
Sikaflunssan rokotuskäytännöistä on varmaan avauduttu jo miljoonassa paikassa, mutta rutisen nyt minäkin: VITTU. Minkä ihmeen takia eri kuntien riskiryhmät ovat eri asemassa?! Tiisos, Stadissa piikitetään jo mummoja ja muita taviksia kun täällä periferiassa aloitettiin EILEN ensimmäiset riskiryhmien edustajat. Ja niitä sitten tuupitaan niinkin tiivisti kuin kerran viikossa. Ei kyse voi olla vain siitä, että rokottteita ei ole tullut tarpeeksi, kai niitä voisi koittaa jakaa vähän tasaisemminkin. Duh.
Hampaankoloon jäi vaikka mitä muutakin, mutta palataan ainakin noihin eettisiin syöminkeihin myöheemmin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste politiikka. Näytä kaikki tekstit

torstai 12. marraskuuta 2009
maanantai 9. marraskuuta 2009
Egosentristen kusipäänarsistien yhteiskunta?
Ensimmäiseen avautumiseeni tullut kommentti pisti miettimään onko raiskauksilla ja maata muutoin piinaavien itsekkäiden idioottien tekosilla kenties jotain yhteistä. Ja ehkä niillä on, ainakin jos riisuu raiskauksista jäljelle vain ns. deittiraiskaukset ja bileissä sammuneiden naisten väkisinmakaamiset. Yhteistä on se, että egosentriset kusipäänarsistit näkevät ihmiset ainoastaan välineinä. Tällaiset pomot näkevät duunareiden koneiden kaltaisina resursseina joista voi repiä irti mitä vain ja miten vain, egosentriset kusipäänarsistimiehet puolestaan näkevät naiset yksinomaan tyydysvälineinä. Näille ihmisille jalankulkijat ovat autoilua haittaavina esteinä, ilmastonmuutoksesta vouhkaajat ärsyttäviä häirikköjä, jotka pilaavat hyvät kulutusjuhlat, tutkivat journalistit ovat puolestaan maan tavan sotkevia pellejä, jne. Tällaisille tyypeille on olemassa vain minä, minun munani, minun tyydytykseni, minun bemarini - vain minä ja minun elämäni ja tarpeeni ovat merkityksellisiä ja muut ovat vain keino saada minun asiani niinkuin minä ne haluan, juuri sillä nimenomaisella hetkellä.
Myytinmurtaja julkaisi tuttavansa kirjoituksen otsikolla Parisuhderaiskausten häpeä ja hämmennys. Kotiäidin sohvadiagnoosi on ilmiselvä egostentrinen kusipäänarsisti. On todella vaikea käsittää mitä mies saa irti vastentahtoista naista pannessaan (jos nainen suostuu yhdyntään välttääkseen pahoinpitelyn ja päästäkseen irti inhottavasta tilanteesta voitaneen puhua melkoisesta vastentahtoisuudesta). On hyvin vaikea ymmärtää, miten kukaan mieltään avopuolisonsa vain tyydytysvälineeksi, kojeeksi jonka pitäisi olla aina valmis yhdyntään, huvitti tai ei. Myytinmurtajan esimerkki kusipäänarsistista osasi vieläpä syyllistämisen upean taidon - vikahan oli naisessa, joka ei "osoittanut rakkauttaan" eikä enää himoinnut. Ahdistavaa. Torjutuksi tuleminen ei tietenkään ole kivaa, varsinkaan jos sitä tapahtuu jatkuvana sarjana, ja toki siitä voi pahoittaa mielensä. Mutta ns. terve ihminen ottaa ja nielee asiantilan ja käy onanoimassa jossain nurkan takana. Ja, jos tilanne jatkuu samanlaisena viikoista ja kuukausista toiseen, esimerkiksi purkaa epätyydyttäväksi käyneen suhteensa.
Samansorttista egosentristä kusipäänarsismia taitaa esiintyä suomalaisissa yritysjohtajissa suorastaan toivottuna ominaisuutena. Mitä sikamaisempaa käytöstä taseen ja voiton nimissä tehdään, sitä parempi. Suhteellisuudentaju puolestaan tuntuu olevan yritysjohdolle täysin tarpeetonta:
(Napattu täältä)
Jonkun muun suusta toi voisi olla jopa varteenotettavaa. Mutta kun herra Alahuhta itse tienää NELJÄ VITUN MILJOONAA EUROA VUODESSA niin ainakin kotiäidin silmissä kyseessä on egosentristen kusipäänarsisti, joka voisi edes kerran elämässään miettiä jotain muuta kuin kuinka paljon lisää rahaa saisi omaan kukkaroon kiskomalla sitä vielä vähän lisää rividuunareiden nahoista. Voi olla, että hissinkorjaajien palkat ovat kovat suhteessa muihin duunareiden, osastoa 70 000 vuodessa (sisältänee BTW kaikensortin sunnuntaiyöhälytys-korvauksia), mutta jospa vertailtaisiinkin näihin alahuhtiin. Ei kauhean kova. Alahuhta on ollut myös innokkaasti nostamassa eläkeikään ylöspäin. Itse hän pääsee eläkkeelle kuusikymppisenä, koska onhan johtajan duuni sen verran raskasta.
Egosentrisistä narsistikusipäistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta kotiäitiyden realiteetit ovat mitä ovat. Yhteiskunta pärjää ihan hyvin ilman blogiavautumisiani, kakrat eivät.

Hissiyhtiö Koneen toimitusjohtaja Matti Alahuhta ehdotti Ylen aamu-tv:n haastattelussa, että Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi palkkoja pitäisi alentaa tietyillä aloilla.
(Napattu täältä)
Jonkun muun suusta toi voisi olla jopa varteenotettavaa. Mutta kun herra Alahuhta itse tienää NELJÄ VITUN MILJOONAA EUROA VUODESSA niin ainakin kotiäidin silmissä kyseessä on egosentristen kusipäänarsisti, joka voisi edes kerran elämässään miettiä jotain muuta kuin kuinka paljon lisää rahaa saisi omaan kukkaroon kiskomalla sitä vielä vähän lisää rividuunareiden nahoista. Voi olla, että hissinkorjaajien palkat ovat kovat suhteessa muihin duunareiden, osastoa 70 000 vuodessa (sisältänee BTW kaikensortin sunnuntaiyöhälytys-korvauksia), mutta jospa vertailtaisiinkin näihin alahuhtiin. Ei kauhean kova. Alahuhta on ollut myös innokkaasti nostamassa eläkeikään ylöspäin. Itse hän pääsee eläkkeelle kuusikymppisenä, koska onhan johtajan duuni sen verran raskasta.
Egosentrisistä narsistikusipäistä olisi enemmänkin sanottavaa, mutta kotiäitiyden realiteetit ovat mitä ovat. Yhteiskunta pärjää ihan hyvin ilman blogiavautumisiani, kakrat eivät.
torstai 5. marraskuuta 2009
Was she really asking for it?
Kotirouva on aina jäljessä kaikesta, sillä mitäpä sitä perseenpyyhkinnän ja ruuanlaiton välissä kukaan ehtisi. Mutta koska minulta jäi montakin sanaa sanomatta siihen kerjääkö jokainen minihameessa ja humalassa hoiperteleva nainen raiskausta ja toisaalta siihen, että jokainen mies on potentiaalinen raiskaaja niin avaudumpa nyt kuitenkin.
Eräs seksualisti argumentoi aiheesta täällä, otsikolla eettisyys vs. järkevyys, jotka ovat indeed kaksi eri asiaa. Väitin myös toisaalla, että pitäisi ehkä erottaa järkevyys yksilön kannalta vs. järkevyys yhteiskunnallisesti. Ei varmasti ole erityisen harkittua sammua minihame päällä yölliseen kaisaniemenpuistoon, samoin kuin "jaanan" internetissä tavannut mies osoitti melkoista harkinnan puutetta lähdettyään "jaanan" sijasta tuntemattoman miehen matkaan nöyryyttävin seurauksin. Mutta mitä helvettiä? Syyllinen on tietysti raiskaaja eikä uhria, oli tämä nyt sitten miten humalassa tai miten tyhmä, pidä asiasta syyllistää. Ja sori vaan, mä olen jokseenkin varma, ettei 99% suomalaisista kykene erottamaan harkitsemattomaksi mainittua tekoa syyllistämisestä eli perusanteron mielessä, edelleen, Jaanan uhria lähinnä vain sakotettiin tyhmyydestä. Ja tässä siis käsitelen nyt klassisia "date-rape" rikoksia, en esim tilanteita joissa mies raiskaa ex-vaimonsa kostoksi jne.
Ajatellaanpa pukeutumisasiaa toisinpäin: Kuvitteleeko kukaan, tosissaan, että raiskaukset loppuisivat kuin seinään jos kaikki Suomen naiset (ja satunnaiset miehet) alkaisivat käyttäytyä järkevästi, eivät joisi koskaan ikinä ees lasia viintä eivätkä ikinäikinä kulkisi missään kuin kaverin kanssa ja verkkareissa? Knappast. Pikemmin veikkaan, että "järkevän" (eli se käytös mistä uhria voidaan syyllistää) pikkuhiljaa vain kiristyisi kunnes täällä(kin) raiskaus oli suorastaan ok, jos uhrin nilkka on vilahtanut jostain burkhan altanainenhan suorastaan kerjäsi tulla raiskatuksi.
Uhreja syyllistetään koko ajan, enkä mä ole ihan varma, että kaikki edes tajuavat syyllistämisen levikin: Iltalehtien ja nettipalstojen lisäksi syyllistäjä voi olla yhtälailla syytettä käsittelevä poliisi, raiskatun puoliso tai muut omaiset (jotka btw ottavat raiskaustiedon yleensä todella huonosti), raiskaajan omaiset, ympäröivä yhteisö. Hämmentävää tässä on myös se, että meidän nykyinen parinmuodostus perustuu varsin pitkälle siihen, että heilutaan baarissa (kyllä, humalassa ja kyllä, minihameessa ja kyllä, lähdetään vieraiden miesten matkaan) - tai sovitaan treffejä nettituttavuuksien kanssa. Eli sama käytös on yhtenä hetkenä normaalia ja suorastaan yhteiskunnallisesti toivottavaakin (kun meilllä nyt on tällainen ydinperhevetoinen malli käytössä). Mutta sitten jos uhri onkin erehtynyt psykologisessa profiloinnissaan on tämä tyhmä, varomaton ja suorastaan kerjäsi raiskausta? Voisiko joku sitten kertoa *missä* järkevien naisten pitäisi niitä potentiaalisia miehiä tapailla, jossain suviseuroissako?
Järkevän käyttäytymisen kaanoni on oikeasti vaarallinen uhrin oikeusturvan kannalta. Raiskattujen asema Suomessa periaatteessa parani vuoden 1999 seksuaalirikoslain uudistuksessa, kun osa raiskauksista siirtyi yleisen syytteen alaisiksi. Uusistuksen nurjapuoli oli "lievän raiskauksen" eli sukupuoliyhteyteen pakottaminen (voisiko joko kertoa mitä eroa näilläkin on), joka jättää poliisin harkintaan tehdäänkö asialle jotain vai ei:
Right. Että joku yksittäinen kyttä voi päättää uhria vilkaisemalla, onko tämä nyt oikeasti raiskattu vai ei. Ihan oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen faktana voin kertoa, että poliisit pitävät uskottavana VAIN tyyppillisen hysteerisesti itkevää uhria. Esimerkiksi kylmäntyyntä uhria ei uskota, koska useimpien poliisien pikkuisessa päässä ei yksinkertaisesti ole muuta vaihtoehtoa. Minkä verran jossain pikkupaikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa jk hyshys-meininki vallitsee? Sellainen "noooh ei se varmasti tarkoittanutkaan, ja olithan sinä kyllä aika humalassa" -tyylinen? Mä pahoin pelkään, että tämä juuri tällainen poppoo saa Hahlin gradusta lisää tukea "no se kerjäsikin sitä" -perusteluihinsa ja merkkaa raporttiinsa "ei-rikos".
Veikkaan, että tuolla lievän raiskauksen -normistolla ja poliisin pikapäätöksillä on pyritty estämään turhia raiskaus-ilmoituksia, siis sellaisia jotka tehdään joko kiusaamistarkoituksessa tai kun vaikkapa pettäjälle iskee katumus (no, suurin osa miehistä ei usko puolisonsa syyttömyyteen adossa raiskaustapauksessakaan, eli konsti on sinänsä huono). Mutta, ööö, eikö meillä oli tuomioistuimet sitä varten, että ne päättää onko joku syyllinen, syytön, tai onko edes oikeuskäsittelyyn keissiä? Luonnollisesti aiheeton oikeusprosessi on raskas ja kurja juttu. Onko sitten jotenkin vähemmän kurjaa että poliisi voi ohittaa raiskauksen just-like-that? Mulla on sellainen käsitys, että raiskauskäsittely oikeudessa on uhrille (siis aidolle sellaiselle) aina ihan *helvetin* raskas prosessi, vaikkei enää "kunnnon raiskaus" olekaan asianomistajarikos. Mitä mä tiedän niin uhri mieluummin jättää kokonaan kertomatta kuin 1) käy läpi elämänsä luultavasti vittumaisinta kokemusta lukusia kertoja poliisien, lautamiesten jne ympäröimänä, 2) kuuntelee kuinka hän mahdollisesti itse "kerjäsi" raiskausta, 3) kärsii kotona miehensä tai isänsä tunnekriisistä, syyllistämisestä ja vihasta vaan yksinkertaisesti keskittää voimavaransa koko paskasta toipumiseen.
Onko meillä sitten vallalla femakkojen huutama raiskauskulttuuri? Noin äkkiseltään sanoisin, että on, vaikkei ehkä tuon linkin kaikilla kriteereillä pelattaisikaan. Aihe lienee kuitenkin oman kirjoituksensa arvoinen pähkinä. Entä onko jokainen mies olisi potentiaalinen raiskaaja (vaikkapa tämä? No ei tietenkään ja luonnollisesti on törkeää rasismia nipottaa joidenkin miesten teot kaikkien mies-nimikkeen alle lukeutuvien yksilöiden joukkoon. Ssekin feministi, jonka sanomaksi tuo yleensä osoitetaan pamautti asian kirjassaan esiintyneen roolihahmon suulla, kirjassa jossa ilmeisesti karrikoidaan senhetkistä feministipiiriä noin muutenkin. Pitäisi kai tonkia lisää feministien tekstejä nähdäkseen käyttääkö tuota väitettä joku oikeasti vai onko kyseessä vain feminismin vastaisten kirjoittajien pienehkö, hm, kämmi. Mun tarvinnee palata myös muihin aiheeseen liittyviin asioihin kuten raiskausfantasiat ja lasten sukupuolinen hyväksikäyttö (aikuisten ja toisten lasten tekeminä). Ja ei, nuo kaksi eivät todellakaan liity toisiinsa enkä todellakaan mieti niitä edes samana päivänä. Kunhan paan itselleni muistiin.
Mutta nyt kotiäiti tuuppaa nyt Hole-bändin soittimeen ja lähtee laulamaan lasten kanssa Asking For It -viisua.

Raiskausta ei ilmoiteta syyttäjälle esimerkiksi silloin, kun poliisi arvioi, että sitä ei ole todennäköisesti tapahtunut. Ei-rikos -merkinnän käyttäminen on kolminkertaistunut uudistuksen jälkeen ja sen osuus poliisille ilmoitetuista raiskauksista on kasvanut.

Tunnisteet:
feminismi,
politiikka,
pukeutuminen,
raiskaus
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)