Kotiäiti on yrittänyt lukea kirjaa (sen mitä nyt sohvalla kaksi kuumepotilasta kainalossa ylipäätään pystyy). Aiheena on ihmismiesten ja simpanssiurosten väkivalta (toisiaan kohtaan, naaraitaan kohtaan). Kyseinen Demonic Males –
Apes and the Origins of Human Violence (By Richard Wrangham and Dale Peterson) on ollut aika karua luettavaa vaikken ole paljon alkua pidemmällä.
- Simpanssiäijät (joskus myös naaras tai pari muassaan) kyttäävät kunnes naapurilaumasta irtoaa joku ja käyvät pieksemässä suojattoman yksilön hengiltä - sen omalla reviirillä
- Yhteinen tausta (esim kahdella laumalla yhteinen alkuperä) ei estä väkivaltaa, päinvastoin suorastaan näyttäisi yllyttävän tuhoamaan moiset luopiot kokonaan.
- Väkivallalla ei ole mitään tekemistä ravinnonhankinnan kanssa, ei niillä edes yleensä syödä; tarkoitus on vain ja ainoastaan vihollisen vahingoittaminen.
- Hyökkäyksiä johtaa lauman pomo, pahimpia sakinhivuttajia ovat kuulemma nuoret juuri aikuusuuden kynnyksellä olevat urokset.
- Kiimainen simpanssinaaras kieltäytyy seksistä vain äidinpuoleisen veljensä kanssa, mutta eihän nyt "ei" ole mikään vastaus niillekään. Veli jos toinenkin vain pieksää siskonsa joko alistumaan seksiin tai tajuttomaksi ja raiskaa.
...Mitä pidemmälle luen sitä vakaammin mietin että miksi vihtorissa emme ole enemmän Bonobonojen aka kääpiösimpanssien kaltaisia. Siis ne toisinaan kahdella jalallakin tepastelevat hoikat simpanssit, jotka elävät matriarkaattisessa vapaan rakkauden ja iloittelun yhteisössä. Mutta eihän sitä tarvitse ihmetellä, oikeasti. Arvatkaa kumpi on tehokkaampi tapa itsekkäille geeneille levitä: a) rauhallinen "naidaan ja syödään ja ollaan kaikkien kavereita" -linja vai b) "tapa muut urokset ja raiskaa kaikki näkemäsi naaraat"? Ei ehkä tarvitse ihmetellä myöskään miksi bonobot ovat äärimmäisen uhanalaisia...
Onneksi osa nykyisistä ihmisuroksista on valinnut (tietoisesti?) jonkilaisen keskitien, geeniensä levittämisen pitämällä huolta naaraastaan ja tämän jälkikasvusta.
