Joulu, tuo kotiäidin painajainen

Hyvän Äidin (tm) illuusiota tavoitellen kotiäiti on mm. askarrellut lasten kanssa nipun joulukortteja, väkertänyt TSI-kynttilöitä ja tietenkin lukemattomia piparkakkuja, joulutorttuja ynnämuuta pikkusöpöä. Opettajalle on toimitettu joulukahvi ja kuunneltu joulujuhlissa kuinka lapset hartaina veisaavat jeesusta syntymään uudelleen - sydämeensä. Kämppä on tosin puunaamatta ja laatikot haetaan kaupasta, mutta kuitenkin. Omaa aikaa on vielä vähemmän kuin normaalisti, ja se on aika vähän se. Mistä tällainen "tee tai olet huono" sitten kumpuaa olisi varmaan oman avautumisen arvoinen.

Mutta kaupasta ostettuine laatikkoineenkin joulu jokseenkin vastenmielistä. En luutavasti viettäisi jonkun muinaisen ehkä-taruolennon pakanaperinteen päälle valittua syntymäpäivää jos ei äitiyden myötä tulisi moiseen jonkinasteinen pakko. Joulun "oikea" sanoma on alkanut nyppiä vuosivuodelta pahemmin. Tai lähinnä sen pakkosyöttä. Ymmärrän ja tiedostan, että elän umpiluterilaisessa maassa ja yhteiskunnassa, jossa kirkko&koti&isänmaa on jotain pyhää (eikä niitä saisi kritisoida) eikä minulla ole edes erityistä tarvetta ryhtyä riipimään keneltäkään heidän uskoaan. Ei minulla ole mitään uskontoja vastaan, ei evluttia eikä mitään muutakaan. Mutta että asiaa pakkosyötetään mm. alakoululaisille - minunkin jälkeläisilleni, joiden kohdalla on raksi ruudussa "ei osallistu uskonnon opetukseen". Olisi edes joku vähemmän ahdistava, vähemmän synti ja häpeä -keskeinen usko (vaikkapa hindulaisuus) niin ei edes masentaisi näin. Miksi ihmeessä jouluna ei voitaisi vain keskittyä hoilaamaan iloisia tonttulauluja ja kiliseviä kulkusia?

Ja se pakkolahjominen. Ei vaan mitenkään jaksaisi. Pitäisi kai vihdoinkin lukea Marcell Maussin lahja ja koettaa ymmärtää tätäkin tapaa paremmin. Mutta voi ja huokaus, on mentävä kaivamaan lattia esiin jostain lelukasojen alta.

eläimien ja naisten oikeudet, otos II

Eksyinpä eilen Oikeutta eläimille -foorumille ja tuli siinä sitten naisten alistamista käsittelevää tajunnanvirtaa lukiessa
vedettyä herne nenään.
Yleensä noudatan "sulatellaan yön yli" -sääntöä aina kun intärnätin tekstitulva synnyttää jonkin sortin syyhyn, mutta tällä kertaa härkäpavun kokoinen "täh?" meni sen verran sukkelaan (ja syvälle) että tuli avauduttua heti. Ja taas tuli todistettua, että seuraavana päivänä palkokasvi on merkittävästi pienentynyt ja kotiäiti päässyt takaisin zen-maisempiin tunnelmiin.

Tässä kohtaa olisi erinomaisen hyvä käydä läpi mikä ja missä menikään vikaan ja naureskella omalle moraaliselle ylemmyydentunteelleen. Valitettavasti realiteetit ovat jälleen mitä ovat, joten massiivisen itsereflektion sijasta kotiäiti keskittyy liimailemaan lasten kanssa joulukorttiaihioihin tähtiä.